tiistai 4. syyskuuta 2012

Maalaustakin vaihteeksi

Joulu tulee taas, kuten joka vuosi. Erikoismaalarin almanakka ilmoittelee tulevasta toisin kuin monella muulla; Kustantajan edustaja alkaa toivomaan valmiita maalauksia joulukorttioriginaaleiksi.
Taas on sinisen sarjan vuoro, joten pohjustin jokin aika sitten muutaman taulunpohjan ja maalasin ne siniseksi. Hämeenlinnasta pitäisi jotain aiheita saada joten Markku Roiskon, KorttiTuote Oy:n Hämeenlinna-aiheisista valokuvista oli todellista hyötyä tulevien kuvien suunnittelussa.
Sinistä sarjaa... Pohjasävynä vaihteleva sinivioletti.
Hahmotus valkoisella.. Aloitin neljästä aiheesta maalaamisen, mutta päädyin lopuksi kahteen aiheeseen.
Mallikuvat sekä keskeneräiset maalaukset. Monesti mallikuva on vain suuntaa antava, kuten tässäkin. Olen maalannut sinistä joulukorttisarjaa kymmenen vuoden ajan, joten sävymaailma on tuttuakin tutumpi.
Painatusoriginaalit viimeistä silausta vaille... Eiköhän tulevana jouluna taas näistä jotain painotuotteita nähdä...
Haasteellisinta on saada uudet kuvat sopimaan vanhojen, osin jo kymmenen vuotta sitten tehtyjen kuvien kanssa samaan sävyyn ja viimeistelytasoon, varsinkin kun maalit ovat vaihtuneet matkan varrella täysin eri tavoin toimiviin niukkaliuotteisiin, vesiohenteisiin. Joulu on aiheena minulle melkoisen tuttu jo.... KorttiTuote myy viime vuoden joulun alla tehtyä sarjaa täällä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti