perjantai 16. joulukuuta 2011

Marhed Scania, pohjamaalauksia ennen varsinaista erikoismaalausta

Kun kaikkiin muoviosiin oli saatu pohjustukset tehtyä aloitin varsinaisen pintakäsittelyn.
Otin ensin käsittelyyn kulmapalan sisäpuolelle tulevan ilmanohjaimen. Yleensä puolikiiltävät- tai mattapinnat ovat haasteellisia tehtäviä; tavanomaisella automaalilla tehtäessä pintaan ruiskutettava maalimäärä ratkaiseen kiiltoasteen osittain. Käytin SEM:n Hot Rod Black:a, koska sillä voi melkoisen huoletta ruiskutella aina takuuvarman, silkinhohteisen pinnan ilman että tarvitsee pelätä liikaa kiiltoa.
Lähikuvaa valmiista pinnasta.
Maali ja maalauskohde valmiina. Hot Rod Black toimitetaan oikeassa suhteessa toisiinsa nähden olevissa astioissa jos ei jostain syystä muista seossuhdetta 4:1:1.... Sitä saa tilattua halutessaan SP-Automaalit Oy:sta, Hyvinkäältä tai Jyväskylästä.
Seuraavaksi maalasin kulmapalan taustan. Scania maalattiin alunperin näyttelyautoksi, joten kaikki keulan osat maalattiin molemmin puolin. Käytin perusvärinä Spies Heckerin vesiohenteista HiTEC-maalia jonka päälle ruiskutin yhden reilun kerroksen lakkaa.
Tausta valmiina. Huomaa että jätin ulkopuolen suojaamatta, näin sain varsinaisen erikoismaalattavan pinnan hiontaan "tarkastusväriä", eli ohuen sumun tummaa lilaa vaalealle pinnalle jonka avulla ulkopinnan virheet tulevat hiottaessa helpommin esille.
Hion koneella pehmeäselkäisellä P800 hiomalaikalla osan ennen maalausta.
Uudessakin osassa voi olla pieniä virheitä, tämä kulma suoristui lopuksi hiomalla. Osasta löytyi pari pientä kitattavaakin naarmua...
Lopuksi taustan suojaus. Valmis maalipinta kannattaa aina suojata tarkasti.
Huolellisesti tehty pohjustus on kaiken pintakäsittelyn tärkein työvaihe, sen vuoksi halusin tässäkin blogissa tuoda näin mittavasti esiin tehdyt pohjatyöt. Poikkeuksena yleiseen tapaani päätin aikataulun kiireellisyyden vuoksi tehdä kaikki hionnat kuivahiontana. Käytän yleisesti vesihiontaa pohjustuksessa, mutta näyttää siltä että näillä nykyaikaisilla pinnoitusjärjestelmillä nopeampi kuivahionta toimii ainakin yhtä hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti